sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kunnon talvi

Nonii, saatiin Mies viime sunnuntaina kotiin ekaa kertaa tälle vuotta ja perjantaina suunnattiin tietty mökille. Epäilin sillon ekalla kerralla mökin talviasuttavuutta, mutta kyllähän tää toimii näin talvellaki. Varsinkin, kun syksyllä vaihtaa sen yhen hyttysverkon lasiruutuun. Se autto aika paljonki.

joki auki keskellä lumista maisemaa ahlaisissa

Tampereella talvi käänty just taas vesisateeksi, joten Mies oli yrittäny näillä seudulla liikkuvilta kysellä, että onko paljon lunta. Oli saanu suunnilleen sellasia vastauksia, että "onhan tuota jonku verran".  No olihan sitä. Ei oltu sitte tilattu kylän auratyypiltä aurausta mökkitielle, niin tulipa testattua auton maasto-ominaisuudet ääriolosuhteissa.

Olin aatellu ottaa täydellisen rennosti ja lähinnä kohennella takkaa ja saunoa, mutta sen verran piti polkuja tehä, että sai puita kuleteltua.

lumeen kaivettu polku ja iloinen kaivaja

Nii, ja tietty saunalle piti saada vettä. 

ennen ja jälkeen kuvat avannosta joessa portaat lumessa

Sarjasta puuttuu seuraava kuva, jossa mies menee jäästä läpi tuossa avannon vieressä. Koira tietty vielä viereen katteleen, että mitä hauskaa me puuhataan täällä. Miehestä en oo niin huolissani, se pääsee avannosta omin avuinki, mutta ton karvakamun perään joutuu vähän katteleen, kun sen luontainen adhd vetää sitä jatkuvasti kohti kiinnostavaa jään reunaa.

Mäyräkoiransyvä lumi ei tietty estä Miestä ja koiraa suuntaamasta mettälle. Tuskin ne mitään saa, mutta pääasia onki, että ne on molemmat keskimäärin onnellisempia, kun ne saa tarpoa oranssit päällä mettässä.

mäyräkoira talvi metsästyspuku kardog

Ja sillä aikaa minä saan rauhassa keitellä kahvia, kohennella sitä tulta, torkkua, lukea, käveleskellä, ihailla koskea ja olla vaan. Tankata superia.

kitukoski koski talvella

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Ja onnellista uutta vuotta!

mäyräkoira tonttulakki päässä joulukortti iloista joulua

Kuulumisia mökiltä jälleen, kun saadaan Mies välillä takaisin maailmalta. Jos olisin saanu mantelin tänä aamuna riisipuurosta, niin olisin toivonu, että sauna viimeistellään ens vuoden aikana. Ehkä toive toteutuu, jos sen sanoo ääneen tarpeeksi monta kertaa. :D

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tampereelle satoi itsenäisyyspäivän ja Suomen 100-vuotissyntymäpäivien kunniaksi ihana lapsuuden talvia muistuttava lumi. 

lumi mäyräkoira suomi100

Käytiin Urhon kanssa aamulla vähän fiilistelemässä puistossa ja sitte painittiin pihassa uuden ihanan naapurin, Ellin, ja Ellin Sisu-serkun kanssa.


Todennäköisesti katsotaan vanhaa Tuntematonta ensin ja suuntaamme myöhemmin iltapäivällä keskustaan tarkistamaan millaisen kansanjuhlan entiset työkaverit on järkänneet. Illalle on Miehen ja Urhon kaataman kauriin kinttu sulamassa ja suunnitelmissa syöttää parit ystävät. Ehkä hieman linnanjuhlia sivusilmällä myös. Perinteinen itsenäisyyspäivä siis tiedossa.

Mitenpä ite meinasit Suomen synttäreitä juhlia?


Hienoa itsenäisyyspäivää kaikille!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Syksyn suosituin pallo

Saunan edustalla olevassa kasvihelv...saarekkeessa kasvaa noin 300 lajiketta, ja korkeimpana (sen jälkeen, kun koivu kaadettiin) nousee violetit palloset. Jotakuinkin heti, kun nauhuksista aika tälle syksyä jätti, mehiläiset siirty niihin.

pallokasvi korkea sinipallo-ohdake mehiläisiä keräämässä

Puutarhurin Majan järkkäämissä nettisivuiltamissa tapaamani Vihreäntalonpihan Tanja epäili kuvaa näkemättä kolmen sekunnin keskustelun jälkeen, että kyseessä vois olla sinipallo-ohdake. Google-varmistus, ja sehän se.

violetinsävyinen pallokasvi sinipallo-ohdake mehiläisiä

Seurattiin tätä pärräämistä useamman viikonlopun ajan. Yhessä pallossa saatto olla toistakymmentä elukkaa yhtä aikaa. Sinipallo-ohdake oli selkeesti hyönteismaailman syksyn kuumin näyttäytymismesta. Osa ötökeistä jopa nukku yöt pallon kylkeen käpertyneenä ja pörrääminen loppu vasta, kun jokainen pallo oli loppuunkaluttu.

Tää tyyppi onki helppo. Tarvii vain rauhaa ja tukea. Toimii leikko- ja kuivakukkana, mutta jos leikkaa kukinnot, niin sitte ei kylväydy. Jos taas haluaa lisätä, niin onnistuu siemenestä, jakamalla ja juuripistokkaista, mutta "kylväytyy myös itse." Nonni.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Superia lataamassa

Käytiin viikonloppuna mökillä lataamassa superia, kuten kollegani MaSa asian ilmaisi viime postauksen kommenteissa. 

Tankattiin happea.


Ja Kitukosken ääniä.


 Ja lisää happea.


Ja saunaa. 


Ja koiraenergiaa. Ilman energistä koiraa, tosin. Metsästyshommat on rankkoja.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Mökki-Pirkkoa väsyttää

Meinasin, että kirjotan niistä pallosista jutuista, jotka oli loppukesästä mehiläisten peitossa. Taidan sittekki kertoa mitä mulle kuuluu.

Melkein talvinen mäyräkoiralenkki

Oon ollu aika väsyny. Olen tottunu oleen supernainen, joka jaksaa ja kestää ihan mitä vaan. Tänä syksynä on käyny varsin selväksi, että joo, oon edelleen supernainen, mutta itkuun purskahtaminen siksi, että myöhästyy palaverista, ei oo kauheen ammattimaista.

Eka vuosi uudessa työssä vaati enemmän veroa kuin olisin ikinä kuvitellu eikä siitä ole kärsiny vain tää blogi vaan myös koti ja parisuhde, ehkä jopa terveys. Olen lähettäny kummilasten synttärilahjat poikkeuksetta viikkoja myöhässä, unohtanu ylipäätään kaikki asiat, jotka ois pitäny muistaa, oon siivonnu vain äärimmäisen pakon edessä sekä (mikä ei todellakaan ole mulle ominaista) kieltäytyny bilekutsuista, koska olisin ollu paskaa seuraa. Kotona oon ollu ihan karmee ämmä enkä usko, että töissäkään on hymytyttöpisteitä irronnu.

Ois ehkä keväällä jo pitäny huomata, ettei ole normaalia käyttää bikinien alaosaa pikkareina, kun ei ole jaksanu pestä pyykkiä. Lamppu sytty lopullisesti vasta siinä kohti, kun kävelin eräänä aamuna itkien töihin, kun en tienny kumpaan oon väsyneempi, mun parisuhteeseen vai työhön.

Ei mun tarvi väsymyksen syitä edes eritellä. Kyllä te tiedätte millaista se on. Sikamielenkiintoset työt, valtava motivaatio saada aikaan vaikuttavuutta, itsenäinen homma, jossa ne kuuluisat itsensäjohtamistaidot ois kultaaki kalliimmat, työkaverit, jotka tekee ihan yhtä paljon töitä sekä taustalla ajatus omasta kuolemattomuudesta ja superiudesta. "Jos vielä tämän illan/viikonlopun teen töitä, niin sitten helpottaa." Haha.

Oon keskimäärin sellanen kantapään kautta oppija, mutta tässä kohti aattelin kuunnella ystäviä ja niitä työkavereita, jotka on tän polun tallanneet.

Nelisen viikkoa sitten rupesin ottaan aikaa itelle, syömään vitamiineja (ekaa kertaa elämässä) ja ylipäätään syömään paremmin ja säännöllisemmin. Koira pakottaa onneksi lenkille ja baletti vie ajatukset kerran viikossa pois töistä. Huomasin myös, että alkoholi ei välttämättä olekaan paras keino hoitaa stressiä ja väsymystä. Ois sitä tietty voinu tuon aiemminki tajuta, mutta en oo ehkä koskaan ollu näin väsyny. Siispä lopetin senkin käytön toistaiseksi. Sitte oon nukkunu. Paljon.

Glora Magazine Kati Ihamäki Lotta Backlund

En ole vielä onnistunu tekemään vähempää töitä, mutta ainakin olen ruvennu ottamaan vastuuta niistä energiaa tuovisa ja syövistä asioista, joihin voin vaikuttaa.

Nyt alkaa olla jo sellanen olo, että jaksaa muutakin kuin koomata. Niinku vaikka blogata. Viime viikonloppuna imuroin (voitteko muuten kertoa miten imurinpussi voi täyttyä, vaikka kukaan ei koskaan imuroi). Ja järkkäsin kamoja eteisrempan jäljiltä. Ja hoidin kaksi asiaa yhdellä Lempäälä-Ikea-keikalla (täysin mahdoton ajatus kolme viikkoa sitten).

Eilen tultiin pitkästä aikaa mökille. Takkatuli, lämpöön hakeutuva mäyräkoira, kansanradio, villasukat ja mukissa teetä. Ulkona vain kosken ääni ja happea.

Aamulla sain klapinhakureissulla itteni kiinni ajatuksesta "Laitan takkaan tulet, keitän kahvit ja teen vain ne pari viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa loppuun. Ihan vain pikkuisen avaan konetta."

Mäyräkoira takkatuli päiväunet

Matka jatkuu.



sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Haastebloggaus: Mansikoita ja mutaliukuja

Nonii, Puutarhurin maja -blogin Minna heitti kehiin lapsuuden puutarhamuisto -haasteen. Töihin pitäis tehä yks suunnitelma, eteisen uudet hyllyt kaipaa vielä yhtä maalipintaa ja koko kämppä imuria, joten keitin pannullisen kahvia ja istuin muistelemaan lapsuuden kesiä.

Puutarhamuistot liittyy Rovaniemen lapsuudenkotiin Kemijoen rannassa, jossa äitillä ja iskällä on edelleen omiin tarpeisiin riittävä kasvimaa, pari riviä mansikkaa ja viinimarjapensaita. Vaikka teknisesti asuttiin maalla, niin hyötyeläimiä oli vain kerran viiden ankan verran. Iskä metsästää kyllä hirviä, mutta kesän ajan perheenjäseninä pidettyjen ankkojen teurastamisen jälkeen hyötyeläimistä ei meillä enää keskuteltu.

kuvastakuva vuodelta 83 pieni tyttö sahaa puuta kop-pipo päässä

Eka kuva vuodelta '83, jolloin rakennettiin iskän kanssa komposti. (Tokan kompostini vaiheet voi lukea täältä >>)

Parhaat muistot liittyy vahvasti makuihin. Joenpenkalla kasvoi metsämansikoita, jotka ajan mittaan väheni ja katosi (ja siksi yritän vaalia niitä omalla mökillä). Porkkanoita ja retiisejä otettiin suoraan maasta ja huljautettiin nopeasti joessa ennen syömistä. (Voi olla, että ei kohtais nykypäivän elintarvikehygieniastantardeja.) Lantut ja nauriit maistuu edelleen lapsuudelta ja herneitä syötiin tietty suoraan paloista kasvimaalla eikä niitä varten tarvinnu edes kyykistyä, kun ne kasvoi tukia pitkin lapsenkorkuiseksi. 

Mansikoita sai satokaudella syödä niin paljon kuin pystyi, mutta koiraa piti varoa päästämästä mansikkamaalle, kun se tykkäsi niistä myös. Samainen koira osallistui mielellään myös perunanistutukseen kaivamalla perunat ylös ja laittamalla luita tilalle. 

Ja koska hoploppeja ei oltu keksitty ja eikä vesiliukumäkiä oltu nähty kuin kuvissa, niin kasvimaan polusta sai mahtavan liukuradan, kun siihen kantoi tarpeeksi vettä. 

Enkä muista, että meitä (minua, siskoja ja naapurinlapsia) olisi koskaan kielletty syömästä kasvimaasta tai tekemästä poluista mutaliukuja. 

mökki-pirkko pesee nauriita vuonna 1983 raitapipo päässä

Tässä taas pesen nauriita. Tämäkin kuva vuodelta '83. Ilmeisesti mutaliukujen vuoksi ei ole kannattanu paljo vaatteita pukea, koska tosi monessa puutarhalapsuuskuvassa olen ilkosillani. Niitä ei kai nykyään sovi jaella nettiin.

Mutta ei voi sanoa, että kaikki lapsuuden puutarhamuistot olis aurinkoisia ja iloisia. Yks parhaista asioista kotoa pois muuttamisessa oli se, että ei tarvi enää ikinä kerätä yhtään marjaa. Näin 16 vuotta myöhemmin palasin marjapuskaan, mutta näin aikuisena saan onneksi ite päättää keräänkö marjani metsästä vai torilta. "Jos jaksaa humputella, niin jaksaa puuhaillakin", lausahti äiti aivan liian aikaisin aamulla. Teinin logiikkaan tuo ei mahtunut mitenkään, mutta mentävä oli. Metsään tai viinimarjapuskaan.
-------------
Haastan puolestani Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistyksen, koska ilmiselvistä syistä tunnen sielujen yhteyttä, Marinan Dioriina -blogista, koska olen sen kaaso sekä Sannan Rivaripihalta, koska se on mun suosikkeja Instagramissa.