Pientä laittoo

Meillä menee mökillä ihan kaikki pinnat uusiksi (jos ei koko mökki), mutta sitä odotellessa voi mun mielestä silti olla jo kaunista ja käytännöllistä.

Tän Saturnus-naulakon hommasin jo viime kesänä OMAshopin pop up -kaupasta Tampereelta, kun se oli niin ihana. (Tosin oikeassa elämässä sitä ei oikeastaan näy kaiken tavaran alta.)

Viimeisin hankinta oli vanha puhelintaso vanhoja tavaroita Nokian Siurossa myyvästä Vintiikistä. Olen aikaisemmin ostanu sieltä kotiin kirjahyllyn, lampun ja parit muut jutut, joten oli ehkä ihan hyvä, etten tällä kertaa päässyt paikalle noutamaan vaan paketti tuli kätevästi suoraan mökin lähikauppaan eli lähimpään postin toimipaikkaan.

Tykkään tuosta tapetista tosi paljon, mutta se on tosi huonossa kunnossa. Tapettia on vedetty mm. sähköjohtojen päältä ja sitten, kun johdon paikkaa on pitänyt vaihtaa, niin tapetti on vain revitty auki ja johto vedetty toisaalle. Nättiä.

Mökiltä löytyi valmiina nojatuoli, joka oli päällystetty aivan karmealla kukkakankaalla. Olin jo nakkaamassa sitä mäkeen, kun huomasin vilkaista kankaan alle. En tiä oliko sitä yritetty suojella vai peittää, mutta good for me joka tapauksessa.

On siellä tietty laiteltu muutakin. Torista, vai oliko se huutonetistä, löyty ihana (mökkiin liian iso ja patjakoolta epästantardi) sängynrunko sekä toiselta myyjältä kaunis 50-lukunen ruokapöytä. Kauniit kuvat näistä puuttuu, joten toisella kertaa sitte.

Tyhmä pajuangervo

Miehen loma loppui ja palattiin Tampereelle. Tästä eteenpäin mökkeillään taas viikonloppuisin, mutta ei se mitään. Kiva tää kaupunkikin on välillä.

Otin mökiltä mukaan tunnistustehtävän. Vaikka meillä on pieni tontti, siellä on kaiken muun lisäksi valtava määrä yhtä samaa pensasta. Sitä on oikesti joka puolella. Eikä se varsinaisesti ole mikään mun suosikki. Se vie liikaa tilaa ja on aivan tosi tylsä.

Leikkasin sitä viime kesänä alas monen metrin matkalta mökin edestä, jotta nähtäis joki. Puska ei siitä ollu moksiskaan vaan kasvo tänä kesänä entistä tuuheampana. 

Pääsin tunnistamaan sitä vasta nyt, kun teki lopulta kukan. Se on pajuangervo (töyhtöversiotahan meillä oliki jo). Punaisen kukan perusteella rusopajuangervo.

Harviala kertoo tästä koristepensaasta seuraavaa: 

• Pystykasvuinen rusopajuangervo leviää nopeasti juuriversoista. (Näin voisi helposti päätellä.)
• Se on hyvin terve, talvenkestävä ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. (Eli vaikka tekisin mitä, en saa sitä hävitettyä.)
• Elokuun alussa avautuvat tummanruusunpunaiset kukinnot ovat jopa 20 cm pitkiä ja 10 cm leveitä. Laji kukkii saman vuoden versoilla. (No onhan ne ihan nätit joo, mutta niitä on suhteessa liian vähän pensaan ärsyttävyyteen nähden.)
• Sietää voimakasta leikkausta. (Sanoisin, että jopa nauttii siitä.)

Juuriversoihin otin lähempää tuttavuutta, kun raivasin tilaa yrttimaalle. Taidan koittaa ensin kadottaa tuota pätkän kerrallaan sen mukaan miten tarvin tilaa muuhun. Jos ei toimi (ts. jos mun yrittimaassa kasvaa kohta taas pujoangervo), niin pitää ottaa järeämmät aseet käyttöön. 

Kyllä ny tytöllä pitää yrttejä olla

Ehän nyt tietenkään tyytyny vain tunnistamaan olemassaolevia kasveja, vaan piti päästä kasvattamaan myös pikkasen uusia. (Joo, no se auringonkukkahomma on vielä pikkasen prosessissa.)

Inspiraatiopuuskassa raivasin tohon rantapusikkoon pikkuruisen yrttimaan pari viikkoa sitten ja reunasin sen pihassa lojuneilla tiilillä. Mulla on vielä tunnistamatta toi pensas, josta osa sai väistyä tän prosessin tieltä. Ootan, jos siihen tulis jotain kukintoa, niin ois helpompi tunnistaa (ja sitten hävittää, kun se estää näkymän joelle aika tehokkaasti).



Vaikeita valintoja oli yrttihyllyllä, mutta päädyin ruohosipuliin (vaihtelua salaattiin ja leivän päälle + monivuotinen), korianteria (koska tykätään ajatella, että tykätään kokata thaityylisesti), tilliä (koska tykätään oikeasti kokata kalaruokia) sekä persiljaa ostin valmiina puskana, koska ei jaksa kaikkea oottaa (persiljaa taas menee jauhelihakeittoon, jota tehdään kohtuu usein).

Kattoin tietysti ohjeet taas vasta, kun olin jo istuttanu. Turhan tiuhaan meni siemenet, mutta kun ne oli niin kovin pieniä. Ja tietty vierekkäin ruohosipulia, jonka maa ei saa olla liian märkä ja korianteria, jonka maa pitää olla koko ajan märkä.



Kehysten ulkopuolelle laittelin vielä mehitähteä ja kivikkoon mätästävää turkestaninmaksaruohoa. Toivotaan, että ne selviää ja leviää, kun ne on niin kovin nättejä. Hiekkamaa ja aurinko on ainakin ohjeiden mukaiset.



Viimeisessä Kennelliiton jäsenlehdessä, Koiramme-lehdessä (6/2016), oli juttua koirankestävästä puutarhasta. Siinä neuvottiin, että kannattaa katsoa missä koira kulkee ja istuttaa asiat sen mukaisesti. Näin tein.

Toimii varmaan teoriassa. Käytännössä tollanen pätkätassu pääsee rantapuskaan kauheen paljo kivemmin tollasesta valmiiksi raivatusta aukosta kuin vanhaa reittiä pensaan läpi. Yrttimaa on siis jatkuvan tallomisen kohteena. Tulee mäyräkoiran koulimia yrttejä.

Apua, sehän on paukkubalsami!

Akileijoille tilaa raivatessa kiinnitin huomiota paksuvartiseen kasviin, jota on tuossa rantapenkassa niin paljon, että uskalsin tunnistamattakin nyppiä pois aikasmoisen joukon varsia. Kukkimisenkaan kohdalla en vielä ollut varma, mutta tänään bongasin kasvista ensimmäiset siemenkodat ja paukkubalsamihan se.

Muuta en kasvista vanhastaan muistanut kuin sen, että leviää hyvinki tehokkaasti räjähtävien siemenkotiensa ansiosta ja että niitä oli hauska kakarana räjäytellä.



Kukkahan paukkubalsamissa, tai virallisemmin jättibalsamissa, on oikeastaan ihan nätti, mutta googlaaminen osoittaa, että kyseessä on kuin onkin vieraslaji, joka vie nopeasti elintilan muilta kasveilta.

Löysin jättibalsamin torjunta -ohjeen, jonka on laatinut Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Lounais-Suomessa -hanke (toimintakausi 2010-2011). Ohje on 15 diaa pitkä, mutta yksinkertaistettuna torjunta tapahtuu seuraavasti:

1. Jättibalsami lisääntyy siemenestä, joten tärkeintä on poistaa kasvi ajoissa ennen kuin siemenkodat kypsyy. Yksi kasvi voi tuottaa jopa 4000 siementä.
2. Kasvi irtoaa helposti maasta eli on helppo kitkeä käsin ilman suojahanskoja tai työkaluja. Kemiallista torjuntaa ei suositella, koska se rasittaa myös ympäröivää luontoa.
3. Kitkemisjätettä ei kannata jättää lojumaan, koska siemenkodat kypsyvät ilman varttakin. Paras tapa on leikata ainakin kukinnot ja siemenkodat ehjään jätesäkkiin tai kuivata ja polttaa. Varret voi kompostoida.

Ei kai se auta kuin lähteä niittämään pois mun kahdeksas kasvitunnistus. 

Suomen kaunein huussi

Mies onneksi aika varhaisessa vaiheessa ymmärsi, että kauneus tulee mulle yleensä aika lailla paljon ennen käytännöllisyyttä. 

Joskus joudutaan hieman keskustelemaan tästä tasapainosta. Kuten huussin kohdalla. (Tai hyysikästä mun alkumurrealueella Rovaniemellä puhutaan, mutta mennään tässä huussilla.) Oltiin yksimielisiä siitä, että Biolanin kompostoiva käymälä on meille paras vaihtoehto. Keskustelua käytiin sitten senkin edestä siitä, kuinka paljon itse käymäläpönttöä saa näkyä. Mun mielestä ei yhtään, Mies tietysti ajatteli asentamisen helpoutta, koska pönttö sijoitettiin valmiiseen rakennukseen, ja äänesti puolen metrin puolesta. Arvaatte varmaan.

Ihan millilleen kannen reunaan saakka tuota puukantta ei saatu, mutta niin lähelle, että pari kierrosta tollasta narua hoiti homman. Tietty myös tuuletusputki piti saada piiloon.

Maalit meillä olikin jääny yli siitä, kun maalattiin olohuone reilu neljä vuotta sitten. Hyvin toimi vielä. Toi vaaleampi on "gorgonzola" ja tummempi "silkkitie", molemmat Tikkurilan. Pisteet värinnimi-ideointitiimille, kun vieläkin muistan nimet.

Vessapaperirullatelineen idea tuli Pinterestistä. Ja voin kertoa, että huussin kohdalla se onki ainoa kohta, johon sain ideointiapua. Pinterestissä on kauniita kuvia mistä tahansa elämän asiasta. Mistä tahansa. Usko huvikses. Paitsi huusseista. Pelkästään rumia huusseja on Pinterestissä. 

Pinterest-ideoiden kanssa tulee helposti "Ei menny niinku Strömssöössä" -kamaa, mutta mun mielestä tää onnistu hienosti! 

Tässä siis se inspiraatiokuva.

Edellinen omistaja jätti tällasia ihammahtavia peilikaappeja (alla) pitkin tonttia joka rakennukseen. Yhden tietty huussiin. Se sai jäädä paikalleen.

Lisäksi seinät oli perinteisesti täynnä julisteita (jääkiekkomestaruusjoukkueita, 80-luvun missejä, ruotsinlaivoja(!?) ja suomen lintuja). Poistin ehkä satoja niittejä. Ainoa minkä ajattelin itse sinne laittaa, on mökistä löynyt, teipillä laminoitu juliste "Saako yksityistieltä häätää?", koska se on niin sympaattinen ja edustaa niin täysin eri arvoja kuin me.

Tää on nyt sitte eka valmis nurkka tällä tontilla. Jes!

Kiitos viimeistelyavusta siskolleni Kaisalle, jota ilman kierittäisin todennäkösesti vieläki tuota hemmetin narua tuon hemmetin tuuletusputken ympärille.

Laittakaas kommentteihin linkkejä, jos tiiätte kauniita huusseja tai hienoja ja oivaltavia huussiyksityiskohtia! 

Pörriäisten lempparin vahinkotunnistus

Saunan nurkalla on puska, joka tuntuu olevan kaikenlaisten pörräävien suosikki. Jos ei olis, niin se ois voinu joutua jo Mökki-Pirkon kuokan uhriksi ilotulituksellisesta kukinnostaan huolimatta. Se on vaan niin jotenki hallitseva.

Mehiläisistä innostuneena julkaisin Instagramissa viime viikolla alla olevan kuvan, mutta kasvin tunnistamisen jätin suosiolla toiseen päivään.

Se päivä tuli vahingossa eilen, kun uusinta Viherpihaa (8/2016) selatessa vastaan tuli tutunnäköinen pensas, jota suositeltiin parkkipaikan reunuskasviksi jollekulle, joka oli ahdistunu puista. Töyhtöangervosta tuli näin vahingossa mun seitsemäs kasvitunnistus.

Heikkisen kukkatarha hoitaisi töyhtöangervoa seuraavasti:

• Runsaalla lannoituksella saadaan näyttäviä yksilöitä. (Mun yksilö on tarpeeksi näyttävä jo, kiitos vaan.)
• Kukinnot leikataan pois niiden kuihduttua. (Miksi?)
• Lisätään jakamalla kukinnan jälkeen tai siemenistä. (Mutta siemeniä ei tule, jos kukinnot leikkaa pois, right?) Siemenet kylvetään syksyllä. 
• Vaikka kasvi on suuri, se ei leviä rikkakasvin tavoin. (Huh!)

Toista kuvaa, jossa näkyis koko komeus, ei nyt tule, koska puoli komeutta on saunarempassa irronneiden portaiden alla. Jos haluat nähä, miltä kokonainen pensas näyttää, niin googlaa töyhtöangervo. Ne näyttää kaikki samalta.

Saunansuoristussämpylät

Se tuo meän mökkisauna tuntu olevan pikkasen kallellaan. Silleen, että lauteilla piti pitää laidoista kiinni ja lopuksi äyskäröidä vedet oviseinustalta viemäriin. Mitattiin, niin eihän se heittäny kuin 20 senttiä viiden metrin matkalla. Tuntu kyllä enemmältä.

Viime kesänä jo alotettiin saunan tunkkaamisen valmistelut ja aiheesta puhuminen, ja tänään päästiin lopulta asiaan. Tilaisuuden kunniaksi leipasin saunansuoristussämpylöitä jauhelihakeiton kanssa talkooväelle tarjottavaksi.

En ole varmaa ainoa, joka leipomusta suunnitellessa kattoo pari kolme ohjetta netistä ja kerää niistä itelle sopivimmat osat. Tänään ne oli seuraavat:

Aineet (tästä tulee ainaki 15 sämpylää):

• 5 dl maidon ja veden sekoitusta (koska maitoa oli sopivasti pari desiä jäljellä, mutta voi tehdä kokonaan maidosta tai kokonaan vedestä)
• 2 pussia kuivahiivaa
• noin 12 dl vehnäjauhoja (sämpyläohjeissa suositaan hiivaleipäjauhoja, mutta kuka pitää mökillä montaa lajia)
• 1 rkl sokeria
• vajaa tl suolaa (ois saanu olla kokonainen tai vähän yliki)
• reilu turaus (desiä tavoiteltiin) juoksevaa paistomargariinia (öljy käy hyvin tai sulatettu rasva)
• reilu kourallinen ihmisten ruuaksi tarkotettuja auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä (no ei mulla normaalisti ole tällasia mökillä, mutta veikkasin, että Mies alkaa jossain vaiheessa kysellä ite tehtyä leipää, niin otin varoiksi mukaan)
• muna (voiteluun)

Vaiheet:

• Kuumenna neste vähän kädenlämpöstä kuumemmaksi. (Kuivahiiva kaipaa lämpöä.)
• Sekoita kuivahiiva, siemenet, sokeri ja suola vaikka kymmeneen desiin jauhoja. (Pari desiä jää vaivaamiseen.)
• Rupia sekottaan jauhoseosta nesteeseen ja laita loppuvaiheessa rasva. Homma on hyvä, kun taikina on oma möttinsä eikä enää tartu kauheesti reunoihin ja sekoitusvälineeseen. 
• Anna kohota vaikka puoli tuntia. (Jos löytyy puhas astiapyyhe, niin laita päälle. Ei mee sitte kaikki pölyt ja koirankarvat taikinaan. Saattaa se vähän lämpöäki pittää.)
• Kippaa kohonnu taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaile ja taittele ja jauhota möttiä kunnes ei tartu taas enää joka paikkaan. Muotoile sämpylöitä.
• Asettele sämpylät vierekkäin leivinpaperoituun lasagnevuokaan (ei haittaa, vaikka on ahasta) ja anna kohota taas vaikka vartti.
• Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Voitele setti uunia ootellessa munalla ja ripottele päälle reilusti lisää siemeniä.
• Paista 15 minuuttia.
• Tarjoile ja ota vastaan kehuja.

Päivän kätevä emäntä -pisteet kerätty.

En oo ainoo, jota kutsuu kuusama

Bongasin tänään ihmeellistä meteliä mun kuusamasta, ja kappaskeppanaa, susirumat pahkakoristeet oli kelvannu pikkulinnulle kodiksi.



Koska johonkin on raja vedettävä, niin en rupia tätä tunnistamaan. Samanlaisia oli viime kesänä saunalla ja nuohooja väitti niitä peipoiksi. Mene ja tiedä sitte.



Myös tänä vuonna oli saunalla pesä. Tai siis saunassa. Voitte uskoa, että sitä kakkaa on ihan **tun joka paikassa. Onneksi sauna on remontissa muutenkin. (Käytettiin ehkä vähän lintuja tekosyynä rempan jatkamisen lykkäämiseen, vaikka ne lähti pesästä jo reilut pari viikkoa sitten.)

Mies löysi saunan vierestä kaksi kuollutta poikasta. Ne ei sitte jaksanu. Mitä sanoo lintuintoilijat, tekeekö sama lintu toisen pesällisen toiseen paikkaan, jos eka setti ei menesty vai voiko sama laji pesiä näin eri aikoihin?

Etsitään seuraa tositarkoituksella

Toimii näemmä tää tunnistusprojekti niinkin, että luen puutarhablogeja ja sitten katselen omia tiluksiani sillä silmällä, josko sattuisi samaa kasvamaan mullaki.

Männäpäivänä lueskelin Rikkaruohoelämää-blogissa akileijoista, "noista puutarhan keijukaisprinsessoista", ja niin vain kaksi vartta tätäkin kaunokaista löytyy tuosta rantapuskasta.

Se on ehtymätön tunnistamattomien kasvien lähde tuo meidän rantapuska.



Onko se muuten jotenki puutarhanhoidollinen laki, vai perinteistä Murphyä vain, että niitä kaikista kauneimpia kasveja ei ole kuin yksi tai kaksi vartta? Juuri sen verran, että Mies ihan vahingossakin niittää ne ruohonleikkuuinnostuksessaan, jos niitä ei erikseen aitaa ja lippusiimoita.

Vaan täytyypä myöntää nyt, kun aloin asiaan perehtyä, että on niitä akileijoja aika paljon hienompiakin vielä kuin mitä toi mun on. Tästähän vois ottaa sellasen "kerää koko sarja" -projektin. Että jos mietit, mitä meille vois tuoda mökkituliaiseksi, niin joku tosi hieno akileija on esimerkiksi ihan tosi hyvä.



"Akileijat ovat tunnettuja erinomaisesta risteytymiskyvystään. Jos pihassa kasvaa useita akileija-lajikkeita, tuloksena voi olla aivan uusia, jännittäviä väri- ja muotoyhdistelmiä", kertoo meille Idealista-sivusto.

Ja jatkaa: "On vaikea löytää yhtä vähään tyytyvää kasvia kuin tavallinen akileija. Ihanteellisella kasvupaikalla on hyvin läpäisevä maa ja aurinkoa tai puolivarjoa. Jos taimia lannoitetaan hiukan keväällä, niistä tulee erityisen reheviä. Kesällä kukinnan jälkeen lehdet voivat näyttää hiukan ikäviltä. Silloin on aika leikata kasvi alas, minkä jälkeen se tekee pian uusia, tuoreita leh­tiä. Jos kesä sattuu olemaan pitkä ja lämmin, aki­leija saattaa jopa kukkia toisen kerran syksyllä."

Meillä kotona tarkentaa vielä, että "Akileijoja lisätään siemenistä. Osa lajeista vaatii kylmäkäsittelyn itääkseen hyvin. Akileijojen lisääminen ei onnistu jakamalla." (Kylmäkäsittelyn? No googlasin, ja jos joku on kiinnostunu kylmäkäsittelyn vaiheista, niin tästä klikaten kokonainen keskustelu aiheesta.)

Mikäli tapaan akileijansiemeniä, niin lupaan tehä ton kylmäkäsittelyn, jos se takaa mun yksinäiselle akileijalle eliittiseuraa. 

Tuli hyvä kukka!

Paree oli tullakki, kun vain yhden nupun teki.

Mun ainoa pinoninkukkani aukesi siis lopulta. Johan sitä ooteltiinkin, kun tiistaina huomasin, että ylipäätään omistan pionin. (Nyt on lauantai.)

Eka näytti, että ei se aukea ollenkaan, mutta kävin sitä päivittäin kannustamassa ja niin vaan rupes pallo pullistuun.



Se alko jo eilen avautua vähäsen, mutta meni takas nuppuun, kun rupes satamaan. En tienny, että pionit tekee niin. Sama juttu yöksi.



Aiettä se on kaunis. Ihan nyt jo jännittää onnistutaanko me (mää ja mun pioni) tekemään useampia nuppuja ens kesänä.

Täytynee kerrata hoito-ohjeet vielä.

Edit. 3.7.2016: Mökkipuutarhassa-blogin Pirjo ehdotti tuossa kommenteissa, että kyseessä vois olla Bowl of Beauty -lajike. Googlen kuvahaun perusteella pitää paikkansa. Kiitos, Pirjo!

Ruskoliljat ja isoäitien henki

Sadepäivän kasvitunnistus on järjestysluvultaan viides ja tuntee nimen lilja. Menisin jopa niin pitkälle, että ruskolilja.

Näitä "keisarinkruunuja" kasvaa kolme komeaa vartta meidän huussin kulmalla ja koska ne rupes tässä sateessa napsahteleen auki, niin ajattelin, että paras tunnistaa ne pois kuleksimasta.

• Liljat tarvitsevat hyvin vähän hoitoa, kertoo Viherpeukalot.fi. (Se on hyvä se.) 
• Lannoitteeksi sopivat kaikki puutarhan yleislannoitteet. Keväällä käytetään moniravinnelannoitteita ja syyskesällä typetöntä syyslannoitetta. 
• Kukinnan jälkeen siemenkodat katkaistaan pois. Kukkavarret katkaistaan vasta kun ne ovat syksyllä tuleentuneet tai kun ne ovat ruskettuneet. (Öööm.. kyllä tässä on mun mielestä aika paljonkin hoitoa. Kahta eri lannoitetta ja kahdessa eri kohtaa pitää muistaa olla katkomassa.) (Edit. Unohdin määritellä tuleentumisen: "Monivuotiset kasvit valmistautuvat talveen. Ruohovartisten kasvien maanpäälliset osat kuihtuvat. Puuvartisten kasvien vuosiversot puutuvat." Lähde: Tarhuri.fi.) 
• Talvella liljapenkin päällä on hyvä olla lunta, sillä se on paras eriste pakkasta vastaan. (Tää on helppo homma vähälumisempanaki talvena onneksi, kun toi "liljapenkki" on kolmen varren levyinen.)
• Liljoja lisätään pääsipulin kylkeen kehittyvistä sivusipuleista. (Oletanko, että sipulit on maan alla?) Varjo-, rusko- ja tiikerililjaa voi lisätä myös varren lehtihankoihin muodostuvista itusilmuista. (En edes kysy.) Sipuleiden ylöskaivuu, lajittelu ja uudelleenistutus on parasta tehdä keväällä tai syksyllä.

Parasta puutarhasta -blogin Kerttuli ei osaa päättää tykkääkö ruskoliljoista vai ei. Näitä blogeja selatessa näyttää siltä, että niin Kerttulilla, kuin monella muullakin, ruskoliljojen päällä leijuu isoäidin henki, jonka ansiosta näitä löytyy niin monen puutarhasta. Tykkäsivät tai eivät. 

Nyt täytyy myöntää, etten tiedä löytyykö mun omista edesmenneistä isoäideistä ruskoliljafaneja. (Äiti, kerrotko kommenttikenttään, jos Mummolla tai Ämmillä oli erityinen suhde rusko- tai muihin liljoihin.) Tän mökin entinen omistaja, Saimi, on nähtävästi tykänny ihan kaikista kukista.

Sadepäivinä meidän muuten niin "liikuttavan innokkas" (kuten naapurimme Leena asian ilmaisi) mäyräkoira muuttuu sylikoiraksi. Yritä siinä sitten kirjottaa, kun toisen mielestä koiranpetinä oleminen on sadepäivän prioriteetti.

(Sitä paitsi siellä rupes paistaan aurinko mikä tarkottaa, että saunan purkaminen jatkuu. Jee. Not.)